Yksin yhteisessä talossa – kirjoituskilpailun satoa

Kun minusta tuli leski, olin ensin hädissäni. Mies oli hoitanut omakotitalomme kaikki tekniset asiat ja lumityöt. Hän huolsi myös autoni. Nyt olin täysin tietämättömänä tyhjän päällä. 

Tuli kylmä talvi. Yhtenä yönä talo alkoi viiletä. Juoksin pannuhuoneeseen ja kurkistin polttimen luukkuun. Siellä ei näkynyt tulta. Aavistin, että öljy oli loppunut. Mistä minä olisin sen osannut etukäteen tietää? 

Satoi runsaasti lunta. Talosta oli monta sataa metriä kadulle. Kolasin ja itkin. Miehen auto oli jäänyt talon eteen. Se olisi pitänyt ajaa talliin, mutta siinä oli automaattivaihteet. En uskaltanut, kun en ollut sitä koskaan ennen ajanut. 

Tuli kesä ja ison pihan nurmikko alkoi rehottaa. Ryhdyin leikkaamaan sitä, mutta leikkuri teki stopin kesken kaiken. Itku siitäkin tuli. Talossa oli kaikissa kerroksissa tulisijat ja saunassa puulämmitteinen kiuas. Klapivarasto oli tyhjä. 

Yhdessä saunominen oli ollut meille aina ihan erityisen tärkeä juttu. Miehen kuoleman jälkeen en lämmittänyt sitä saunaa enää koskaan. Koiratkin kaipasivat isäntäänsä, joka oli kouluttanut ne. Aina kun läheltä kuului auton ääntä, ne ryntäsivät ikkunaan. Vanhempi koira ei alkuun hyväksynyt minua laumanjohtajaksi. Ei totellut ja teki mitä tahtoi. 

Sain talon myytyä ja muutin koiriemme kanssa kerrostaloasuntoon, jonka olimme ostaneet vanhuuden varalle. Nyt – ensimmäisen kerran elämässäni – asun yksin kodissa, jonka olen sisustanut vain itseäni varten. Olen oppinut nauttimaan tästä olotilasta. Saan mennä nukkumaan, mihin aikaan haluan ja herätä silloin kun siltä tuntuu. Saan syödä valkosipulilla maustettua ruokaa ilman, että minun pitää häipyä toiseen huoneeseen nukkumaan. 

 Leena Sorvali 

Palaa pääsivulle