Selviytymistarinani – kirjoituskilpailun satoa

Olen syntynyt 1944 Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä. Tämä on innoittanut minua hoitamaan kuntoani tähän päivään saakka. Viisikymppisenä juoksin vielä cooper-testillä yli 3000 metriä. Tämän jälkeen tuli tummia pilviä taivaalleni. Minulla ilmaantui 55-vuotiaana ykköstyypin diabetes. Kuulemma minulla on ollut se aihio, mutta se ei puhjennut, koska kuntoilin ja stressitaso oli alhaisempi. Minulla oli monta vuotta ongelmana hoitotasapaino, koska ruokailut ja liikunnat olivat epäsäännöllisiä. Sokeritasapainon mittaukset tapahtuivat liian harvoin. Hoitotasapaino parani muutama vuosi sitten, kun sain Libre-seuranta-ja mittausjärjestelmän. 

Seuraava musta pilvi paljastui 58-vuotiaana. Testeissä ja kuvauksissa ilmeni että minulla on paksunsuolen syöpä ”pakoputkessa”. Olen maalta kotoisin ja jos siellä jollekin tuli syöpä, ajateltiin että hän kuolee viimeistään ensi vuonna. Minulla oli sama tunne vahvana. Siksi varasin heti itselleni hautapaikan, tein kuolinilmoitukseni, tein luonnoksen perunkirjoituksestani. Puhuin ja keskustelin sairauksistani avoimesti. 

Näin jälkeenpäin voin tunnistaa että ne olivat osa selvitymistarinaani, taistelua. Ensimmäiset viisi vuotta kävin säännölliseti kontrollissa, tähystyksessä. Join joka aamu kupillisen raparperi-koivunmahlamehua Nyt 75 vuotiaana diabetes on hallinnassa ja eka syöpä on selätetty. Kiitos yläkerran herralle ja lääkärihoitajille. 

Kun olen selvinnyt näistä kahdesta vakavasta sairaudestani, uskon selviytyväni myös tästä koronaepidemiasta voittajana. Noudatan annettuja ohjeita kirjaimellisesti. Elintarvikkeet tilataan viikoittain lähikaupasta ja kerran viikossa tilataan lähiravintolasta valmista ruokaa. Annokset ovat niin suuria että syömme yhdestä annoksesta kaksi kertaa. Käyn joka päivä parin tunnin sauvakävelyllä, metsälenkillä. Hyödynnämme TV:n ja netin liikuntaohjelmia. Käymme viikoittain saunassa. Aina kun tulemme ulkoa laitamme käsineet pesuun, pesemme kädet ja juomme kupillisen kuumaa vettä. Lapsiin ja lapsenlapsiin pidämme yhteyttä puhelimella ja muilla nykypäivän välineillä. Naapureiden kanssa juttelemme pihalla parin metrin välein. 

Meillä on muutama kasvosuojain, mutta emme ole niitä vielä käyttäneet. Toivomme että loppusyksyllä voisimme toteuttaa tilaamamme Espanjan matkan. 

Nimimerkki: ”Luomupekka”

Palaa pääsivulle