Selviytymistarina – Kirjoituskilpailun satoa

Eletään 80-luvun alkua. Lomalla Mallorcalla mieheni saa hepatiitin, joka myöhemmin vei hänen terveytensä. Hänen työpaikkansa Vilkalla loppui, kun Asko osti Vilkan ja siirsi hänet Askolle toiseen virkaan laittaen toisen henkilön omasta organisaatiostaan hänen paikalleen. Mieheni masentui syvästi. Jo teknikkoaikanaan häneltä oli mennyt kaksi työpaikkaa konkurssien takia. Toisesta hän sai tuoduksi kotiin käytetyn salkun toisesta sakset. Mitään työttömyysturvaahan ei silloin ollut. Insinöörinä hän oli kyvitellut olevansa paremmin turvattu. Sitten alkoi Askon saneeraus ja hänen työnsä loppui. Oli vain lyhyitä työjaksoja eri yrityksissä. Olin taas perheen pääasiallinen elättäjä.

On elokuu 1985. Olin vielä illansuussa koululla viimeistelemässä seuraavana päivänä alkavaa koulun lukujärjestystä ja lähdössä erään työtoverini 50-vuotisjuhlille. Ulos lähtiessäni näen taksin kurvaavan koulun pihalle. Rehtori astuu ulos autosta. Hän ojentaa minulle kaksi paperia. Hän sanoo: ”Tässä on sairaslomatodistus ja huomisaamun puhe.”

Olin vararehtori, joten vajaan vuorokauden varoitusajalla minusta tuli rehtorin viransijainen. Kului kaksi päivää. Mieheni lähisukulainen oli kuollut. Lupasimme tietysti tulla hautajaisiin. Olin harmitellut mielessäni sitä, että lakkiaispäivänä isäni toisella paikkakunnalla täyttäisi 70 vuotta. Ei olisi tarvinnut sitäkään huolta kantaa. Taas tuli soitto, että isäni on kuollut. Hautajaiset olisivat samana päivänä kuin mieheni sukulaise.
Siinä oli minulla reilun viikon sisään 26 pidettävää oppituntia, rehtorin tehtävät ja kahdet hautajaiset. Purin hammasta ja ajattelin, jos minä tästä selviän, selviän kaikesta. Mieheni meni vanhempiensa kanssa meidän autollamme Korpilahdelle hautajaisiin.
Minä sain yläasteen rehtorilta auton lainaksi mennäkseni Vammalaan isäni hautajaisiin. Oli hyvä, että menin. Isäni leski soitti jälkeenpäin kertoen ilkeitten kielien puhuneen, että oli ne edellisen avioliiton lapset edes kutsuttu. Oppituntieni sijaiseksi onneksi löytyi sopiva henkilö.

Tuli seuraava kevät. Mieheni henkinen kunto romahti. Hän alkoi myös juoda piiloitellen minulta pulloja. Rehtorin virka pantiin auki. Hain sitä. Olinhan jo vuosia ollut rehtoria avustava opettaja ja sijaistanut häntä usein vuosien varrella. En tullut valituksi. Valittu henkilö katsottiin kouluvirastossa työskenneltyään minua hallinnollisesti pätevämmäksi. Olin erään ystävättäreni kanssa valmistelemassa matemaattisten aineiden opettajien koulutusmatkaa Ranskaan kesäkuussa.
Olimme matkanjohtajia. Lähtöpäivää edeltävänä yönä mieheni herätti minut kello kolme. Hän oli oksentanut pesualtaan täyteen verta. Vein hänet sairaalaan. Hyvästelin hänet ja kerroin tietysti, että minun oli joka tapauksessa lähdettävä Ranskaan. Musiikkiluokkien tuki olisi kustantanut minut matkan jatkoksi Italiaan kuorokilpailua seuraamaan. Olin postilakon takia joutunut italian taidollani hoitamaan asiat puhelimitse. Onneksi en sitä matkaa ottanut vastaan. Kului kaksi päivää.
Tyttäreni soitti hotelliimme. Mieheni oli kuollut. Ystäväni yläasteen rehtori kävi tyttäreni kanssa mieheni vanhemmille ja äidilleni kertomassa. Samoin he sopivat hautaustoimistossa toimenpiteet ja koulun uskonnonopettajan, joka oli lastenikin opettaja, siunaavan vainajan.
Sovimme, että tulen vasta muun ryhmän kanssa kotiin, vaikka matkatoimisto oli varautunut minut kotiin lennättämään. Kun palasin mieheni vanhemmat kysyivät, kuka heidät sitten hoitaa. Minä vastasin hoitavani. Mieheni veli ei siihen pystyisi omien ongelmiensa vuoksi.
Tein viimeisen valituksen rehtorin vaalista hautajaisten aattona. Eihän se mennyt läpi. Lapseni olivat varanneet hyvin erikoiset lomat, joita en halunnut heidän peruvan. Kun he lähtivät, kävin vielä ehtolaiskuulustelupäivänä töissä, eikä työtovereille kerrottu menetyksestäni, jotta voin rauhassa työskennellä. Halusin pois kaikesta ja matkatoimisto järjesti edullisen viikon matkan.

Elokuussa yläasteen rehtori soitti. Uusi rehtori ei ollut osannut tehdä lukujärjestystä ja yläasteen rehtorin työt seisoivat yhteisten opettajien sijoittelun takia. Hän pyysi minua apuun. Seuraavana päivänä oli perunkirjoitus, mutta sitten menin tekemään lukujärjestyksen. Olihan minulla siihen vuosien kokemus ja perustiedot oppilaitten ryhmistä ja valinnoista hallinnassa. Seuraavan lukuvuoden olin kuin jojo oppilaitten ja rehtorin välissä. Hänen virastossa ollessaan oli koululainsäädäntö lukion kurssimuotoisuuden ja jaksojärjelmän mukana muuttunut aivan toiseksi kuin hänen opettajavuosinaan. Hänen kunniakseen on kuitenkin todettava, että hän myönsi miunun lähes aina olevan oikeassa, eikä mitenkään näyttänyt paheksuvalta. Olin tehnyt itselleni lukujärjestyksen, jossa ei ollut yhtään oppituntia abien lähdön jälkeen, vain tentit ja yo-krjoitukset. Rehtori iloitti aina olleensa Lapissa huhtikuussa ja aikoi olla nytkin, jolloin minun olisi oltava sijaisena.
Sanoin välittömästi itseni irti vararehtorin virasta ja opettajainhuoneesta löytyi siihen halukas henkilö. Hain vasta voimaantullutta vuorotteluvapaata seuraavaksi lukuvuodeksi. Sitä vetkuteltiin, kunnes hommasin entisen oppilaani, joka ei ollut saanut Lahdesta opettajan virkaa, työttömyysehdon täyttävänä palkattavaksi.

Olin puhunut maitokaupassa myyväni omakotitaloni, kunhan perintöveroasiat olisi kunnossa. Sata metriä orapihlaja-aitaa, toistatuhatta neliötä nurmikkoa, kahdeksan vanhaa omenapuuta ja öljylämmitys olisivat yhdelle naiselle liikaa. Parin päivän päästä kauppiaan tytär miehineen kurvasi pihaamme, katselivat taloa ja totesivat ostavansa sen. Kun he kysyivät mihin minä muuttaisin, sanoin että keskustaan mutta ei mihinkään kaksioon sullottuna. Kehottivat käymään heidän asuntoaan katsomassa. Sen jälkeen neuvoteltiinkin vain välirahasta. Otin taas velkaa, koska halusin lasteni saavan isänsä perinnön nyt, kun he olivat yli kaksikymppisiä eikä sitten kun minä olen 80 ja he 60. Poikani asui vielä jonkin vuoden kotona, koska hänen perintönsä maksoin erissä ASP-tilille.
Heinäkuussa oli muutto. Olin ruskeitten pahvilaatikoitten keskellä olohuoneessa, kun puhelin soi. Kannksen poislähtevä rehtori soitti. En ollut hakenut hänen virkaansa vuorotteluvapaatani ajatellen. Eräs hänen repliikkinsä sai minut muuttamaan mieleni. Löysin jostakin puhtaan paperiarkin. Siihen kirjoitin. Haen avoinna olevaa Kannaksen lukion rehtorin väliaikaista virkaa. Pätevyyteni osoittavat paperit ovat kouluvirastossa. Eihän koululautakunta kesällä kokoontunut. Heinäkuun viimeisenä perjantaina taas soi puhelin. Täällä on tarkastaja ”se ja se” Hämeenläänin kouluosaltolta. Lääni määrää teidät hoitamaan Kannaksen lukion rehtorin virkaa. Menkää maanantaina töihin. Paperit tulevat perässä.

Minulla oli kaikki mahdolliset stressitekijät päällä. Puolison kuolema, asunnon vaihto ja uusi työpaikka. Ei se riittänyt. Lokakuussa olin lomalla, kun anoppini, jolta ennen lähtöäni oli diabeteksen takia amputoitu jalka, kuoli lomani aikana. Taas järjestin hautajaisia. Tuli seuraava kevät ja appeni sai ensimmäisen halvauksen. Toinen tuli syksyllä, joka sitten vei hänetkin hautaan. Mieheni vanhemmilla oli testamentti, jolla lankoni sai vain lakiosansa hänen tyttäriensä saadessa hänen osuudestaan loput. Kaikki pesän osakkaat antoivat minulle valtakirjan hoitaa pesän omaisuutta. Tuttu pankinjohtaja antoi pesälle lainaa 18 prosentin korolla, jolla lunastettiin lankoni osuus. Hän oli ainoa, joka sai kunnon osuuden, kun asuntokupla puhkesi ja vei asunnon arvosta yli puolet. Asunto ei mennyt useaan vuoteen kaupaksi, joten kyllästyttyäni sitä vuokrailemaan otin taas velkaa ja lunastin sen itselleni. Viimeinen vuokralainen sen sitten osti. Olin 58-vuotiaana velaton nainen! Reilun kahden vuoden kuluttua järjestin vielä lankonikin hautajaiset.

Olisin mielelläni kehittänyt kouluani vielä enemmän ilmaisutaitopainotteiseksi, mutta taistelu koulun hengissä pysymisessä vei energiaani. Ensin taisteltiin säilyykö Kiveriö vai Kannas. Oppilaat keräsivät yli 20 000 nimeä koulun poulesta. Joku yläasteen oppilas pyysi minulta allekirjoitusta tori liepeillä. Kun näytin omaa listaani, hän tokaisi: ”Mitä sinä nimiä keräät, kun me tehdään se sun puolestas”. Toinen taisto oli yläasteen lopetus Ahtialan koulun tieltä. Kannaksen opettajia siirreltiin muihinkin kouluihin ja siirtyminen ei aina ollut onnistunutta. Viimeisen työvuoteni olin sekä lukion että yläasteen rehtori. Työtäni helpotti yläasteen hyvin toimiva apulaisrehtori. Kolmas koulusota lähiölukioista ei muuten minua enää koskenut kuin että silloinkin Kannaksen opettajia siirreltiin vasten tahtoaan muualle ja otettiin muista kouluista opettajia tilalle. Itse kovin taistoni oli tullut käytyä jo peruskoulun tullessa kunnankoulu vai korvaava koulu silloisen kouluni luottamusmiehenä.

Nyt on kaikki hyvin. Olen suhteellisen terve. Minun perheystäväni eivät minua leskenä hylänneet vaan tapaamme useamman kerran vuodessa isolla porukalla. Minulla on myös muita ystäviä harrastusten piirissä ja muuten vuosien varrella tutustuttuja. Lasteni ja lastenlasteni kanssa on hyvät välit. Mistään ei voi valittaa. OLEN SELVIYTYJÄ!

Seija Helin

Palaa pääsivulle