Selviytymistarina 1942 – Kirjoituskilpailun satoa

1942
Aloitan vuodesta tuhatyhdeksänsataa neljäkymmentakaks(i)
enpä kai olis voinut tuntea oloani onnellisemmaks(i)
olin lapsi, oli kesäkuun neljästoista
ja voi sitä riemua moista.
Saimme palata kotiin Karjalaan
ja kylvää taas oman kasvi- ja perunamaan.
Meillä palatessa oli 2 lehmää ja 2 vasikkaa
veljeni vasikka oli valkoinen ja minun ruskea, pienisarvinen
oli myös Rissa-hevonen, lampaita ja pässi siitoskelpoinen.
Oli oma koti kalliolla ja paljon tilaa tantereella
töiden lomassa veljen kanssa leikkiä ja juoksennella.
Oli pari aittaa ja lato
ja kesä kait lämmin kun puhuivat; tuli hyvä sato!
No se siitä onnesta, ei säästytty surulta.
Lehmät kuolivat punatautiin, ne syvälle maahan murhemielin haudattiin.
Onneksi vasikat taudilta säästettiin
niillä me isoveljen kanssa kesä ratsasteltiin.
Oli meillä ulkohuussi ja saunakin
siellä syntyi elokuun alussa tyttövauvakin.
Oli se kesä meille lapsille niin huoletonta aikaa
eikä paasanneet radio, eikä televisio, kun eihän niitä ollut lainkaa.
Pari vuotta vierähti kuin siivillä
ja koulussakin käytiin mielellään
4,5 km matkat taittuivat kävellen
ja talvella suksilla pellon poikki oikaisten.
Lehmiäkin oli taas hankittu muutamia
kun isä sitten kuuli kylältä uutisia
ei ollut siis kännykkää, tietokonetta saati puhelinta
vain kuulopuheita.

Oli vuosi 1944 juhannusaatto
jäi polttamatta juhannuskokko. Isä sanoi: lakaisepa tyttö vielä portaat ja tuvan lattia risuluudalla.
Tuli taas lähtö kotitilalta…
ja juhannuspäivänä vettäkin satoi jo taivaan täydeltä.
Oli vain yksi hevoskuorma tavaraa
loput piti vintille piilottaa.
Päällimmäisenä kuormassa oli välly ja rautainen häkkisänky
siellä pikkusiskoni huoletonna tyytyväisenä nukkui
kun kärrykuorma kuoppaisella tiellä menossa keikkui.
Me metsänpuolella lehmälaumaa ajettiin
ja äidin neuvosta leivänkannikalla houkutellen lehmät hyvin seuraamaan saatiin.
Niin sitten evakossa elettiin ja olostamme toisten nurkissa nautittiin
verhot ikkunaan ja kirjavat räsymatot vuoteeksi lattialle
näin saatiin tupa kotoisaksi karjalaisille.

1946 syntyi toinen pikkusiskoni, sotasaalista vitsaili äitini.
Seuraavana kesänä oli mulla siis siskoja hoidettavana kaksi
muistan kun vauvaa usein kuljetin pellolle äidille ruokittavaksi.
Äitini oli huumorintajuinen ja kouluja käymättömäksi viisas nainen
opetti olemaan nöyrä ja kuuliainen.
Valehdella ei saa eikä varastaa ja pitää aina yrittää parastaan.
Tiedänpä kuitenkin, että perunavarkaissa kulki äitikin (tosin vain luvalla omalla maalla).
Äiti siis kopaisi mullan alta vain isoimmat potut salaa,
jotta pienet sai vielä rauhassa kasvaa.
Tätä äitini kutsui ”varastamiseksi”  ja perheelle riitti uusia pottuja kuukausiksi.
Takaisin kotitilalle ei palattu enää koskaan Karjalaan
muuta kuin tietenkin jokainen usein muistoissaan.
V. 46 jouluna tie vei sitten Orimattilaan
ja myöhemmin Lahteen, eikä omakaan perhe jäänyt kahteen.
Lahesta on löytynyt työ ja moni tosi kiva tuttu, mutta se onkin taas jo ihan eri juttu.
Toivon nyt kaikille aurinkoista kevättä ja poistukoon kaikki huolet & murheet taivaan tuuliin ja ONNEA ja ILOA ja hymyä huuliin!

Nimimerkki ”Äitin opettama”

Palaa pääsivulle