Pitikö meidän vielä tämäkin kokea?  – kirjoituskilpailun satoa

Olen kasvanut Paperitehtaan varjossa Kuusankoskella 8 lapsisessa 10 hengen perheessä. Kymiyhtiö oli hyvä työnantaja ja myös auttaja pahoina päivinä. Koimme kaksi kovaa kulkutautia. Mieleeni on jäänyt myös mahtavia kokemuksia, kun tämä lapsikatras sai kulkutaudit. Kaikki kuusi jouduimme Maunukselan kulkutautisairaalaan. Kateellisena katsoin, kun Kymiyhtiön komea parivaljakko, kellot kilisten, vei viisi lasta tulirokkoon sairastuneet, kulkutautisairaalaan ja viikon päästä tuli jo minunkin vuoroni. 

Äiti kävi meitä katsomassa ikkunan takaa. Leipoi meille porkkana/puolukkapiirakkaa ja lohdutti, että opettakaa pienempiä lukemaan. Kyllä tää 6 viikkoa menee nopeasti ja pääsette kotiin, vaan niin ei käynyt, pahempaa oli tulossa. Saimme kaikki kurkkumätätartunnan ja taas jatkettiin 6 viikkoa. Kurkkumätä jätti paljon pahoja jälkitauteja, joista kaksi sisaruksista kärsi koko loppu elämän. Veljelläni vaurioitui kuulohermo ja yhdellä sisarellani muhi vuosia aivokasvain, joka vasta vuosien päästä todettiin, epäonnistunein seurauksin. Ja sitten alkoi sota 1939. Olin silloin 9 vuotias. 

Olin silloin jo pikkupiika pienemmille sisaruksille. Juoksin ympäri Kolarin mäkeä, myin joulukortteja, otin Satuprinssi ja Satuprinsessa lehtien tilauksia, sama pääsiäiskorttien. Ja joka pennin toin äidille, että sitten keväällä ostettiin tennarit ja valkeat polvisukat meille kolmelle. Meille, jotka vielä elämme Else 91 v, Elvi 90 v ja Eini 88 v. Else asuu Hausjärvellä, Eini Ruotsin Nykvannissa ja minä ihanassa Lahdessa. Ruotsin sisaren kanssa kirjoittelemme joka sunnuntaiaamu. 

Nykyelämäni viikon kohokohta on Trion tavaratalossa Lyylin kahvila perjantai aamuisin 9-11. Kiitos K-kaupan Minnan ja Lahden Lähimmäispalvelun, jotka antavat halauksen, nyt elämme karanteenissa. Olen fatalisti, uskon kohtaloon, että meidän pitää vielä tämäkin nähdä. Minun motto on ”Asioilla on taipumus järjestyä”. Tiesittekö muuten, että kaikki Suomen kosket ja paperitehtaat on maahanmuuttajien rakentamia, mutta he olivat varakkaita maahanmuuttajia Saksasta, Ruotsista ja Tanskasta. Kaikkia perheitä autettiin, saatiin sähköt, saatiin puut ja voi ne komeat hevosparivaljakot, jotka veivät meidät hoitoon. Kuulen vieläkin niiden aisakellojen helinän, kun ajatuksissa palaan Kuusankoskelle. 

Elvi Kirsipuu Immonen
niitä Oksasen tyttöjä 

Palaa pääsivulle