Nimimerkki Mamma – kirjoituskilpailun satoa

On selviydytty tähän koronakevääseenkin. Porskuteltu pää pystyssä eteenpäin – väliin taka-askeliakin ottaen. Yli 70 vuotta. Elämän polku on mutkitellut ympäriinsä rakkaassa koti-Lahdessa. 

Ensimmäiset elinvuodet vuokrakasarmissa, jossa sai tuta ihmisten erilaisuudet. Siellä riideltiin, naurettiin ja sovittiin. Paras päivä ”ikinä” oli aina, kun talon lapsikatras sai tietoonsa, että 50-luvun paikallinen kuuluisuus Jepulis Benjamin oli tulossa paskahuussia tyhjentämään. Hyvissä ajoin tälläännyttiin ”ulkokonttorin” rappusille seuraamaan kyseistä toimitusta. Jepulis tuli ja peruutti kärrynsä huussin takaluukulle. Kohta alkoi kuulua laulua voimasanoin höystettynä. Työstettävä aines kun oli nääs ainakin talviaikaan jäykähköä. Kyllä me mukulat naurettiin. 

Koululaisen muistiin on jäänyt koulutie, jonka varrella sijaitsevan pommisuojan harmaa, pimeä oviaukko pelotti. 

Suurten ikäluokkien lapsuus ja nuoruus oli niukkaa, välillä jopa köyhää. Joten kuten pärjäiltiin. Aikuistuttiin. Perheenä asusteltiin ympäriinsä Lahden kaupunkia. Naapurikunnassakin piipahdettiin, mutta ”ei oo Lahden voittanutta”. 

Nyt, lähes ikäihmisenä muistot solahtavat kultakehyksiin. ”Ilot ja surut, nuo kullanmurut, on muistoja vain.” Nykyhetki on arkea. Joskus tummaa, harmaata, ajoittain myös valoisaakin. Riiminikkari Juicen sanoin ”ei elämästä selviä hengissä”, aiheuttaa kotona kurkistamisen kenkäkaappiin. Eipä siellä näytä olevan kiiltonahkakenkiä. 

Eli siis etiäppäin, porukalla 2 m välein. Kohti valoisaa kesää! 

Nimimerkki ”Mamma”

Palaa pääsivulle