Eräs selviytymistarina elämäni polulta – Kirjoituskilpailun satoa

Oli vuosi 1963. Viikko ennen joulua istuin vastapäätä lääkäriäni Tampereella. ”Tämä on sitten syöpää” sanat iskivät tajuntaani, kuin olisin saanut saavillisen kylmää vettä niskaani. Syöpä sana oli siihen aikaan kuin kuoleman tuomio. ”Laittaisin sinut sairaalaan heti, mutta haluat varmaan olla joulun kotona, kun sinulla on niin iso perhekin.” Niin, kotona odotti joulua kuusi lasta, nuorin neljävuotias. Kun järkytyksestä vähän selvisin, ajattelin, että lapsille on laitettava joulu tuli mitä tuli. Asuimme Kuhmoisissa, ilman mukavuuksia olevassa omakotitalossa, meillä oli myös eläimiä. Siinä olikin järjestämistä, minun sairaalassa oloni ajaksi. En saanut kunnallista kodinhoitajaa, ne oli varattu muualle. Isä ei voinut töittensä takia huolehtia kaikista kotiasioista. Lapset saatiin sukulaisperheisiin, eläimet vietiin vanhempieni luokse. Koti jäi vähäksi aikaa kylmilleen.

Minut leikattiin. Helpotuksekseni sain kuulla, että saatiin kaikki pois ja että etäpesäkkeitä ei ole. Lääkitystä en tarvi. Kotiin lähtiessä sain kuulla, että tyttäremme oli sairastunut minun sairaalassa ollessani, häneltä oli puhjennut umpisuoli ja hänet oli viety Hämeenlinnan sairaalaan, siellä olisi isä vastassa viemässä meidät molemmat kotiin. Olihan minulle aikamoinen shokki, tytön sairastuminen, mutta onneksi nyt oli kaikki hyvin.

Sain kodinhoitajan auttamaan, kunnes tulin kuntoon ja tyttärenikin toipui nopeasti, kun päästiin kaikki kotiin. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin sairastuin rintasyöpään, siitäkin selvisin. Olen saanut elää sairauksistani huolimatta tapahtumarikkaan pitkän elämän. Siis elämälle kiitos.

Maria 91v.

PALAA PÄÄSIVULLE